
Stena Nordic Recycling Center -kierrätyslaitos
Varmistamme materiaalien arvon säilymisen ja rakennamme kiertotalouteen perustuvaa yhteiskuntaa
Stena Nordic Recycling Centerissä innovaatiot, kokemus ja asiantuntemus yhdistyvät tehokkaaksi teollisen tason kierrättämiseksi. Laitoksen käsittelykapasiteetti on suunniteltu palvelemaan Stena Recyclingin koko pohjoismaista toimintaa. Myös Suomen kierrätystoiminnassa hyödynnetään laitoksen kehittynyttä teknologiaa.

KOHTI kiertotaloutTA
Stena Nordic Recycling Center aloitti toimintansa vuonna 2016 Halmstadissa, Ruotsissa. Valitsimme sijainniksi Halmstadin, koska se on logistisesti helposti saavutettavissa alueen tie- ja rautatieverkostojen sekä läheisen sataman ansiosta. Sijainti helpottaa suurten jätemäärien kuljettamista kaikkialta maailmasta laitokselle ja sieltä pois. Prosessien keskittäminen yhteen paikkaan auttaa päästövähennystavoitteissamme, ja itse laitos toimii uusiutuvalla energialla.
Stena Nordic Recycling Centerin toiminnan käynnistymisestä lähtien olemme investoineet kierrätysprosessien jatkojalostamiseen yhdessä asiakkaidemme, yliopistojen, toimittajien ja muiden kumppaneiden kanssa. Prosessien ansiosta voimme käyttää uudelleen ja kierrättää yhä monimutkaisempia materiaaleja suurempina määrinä kuin koskaan aiemmin. Nykyään keräämme, uudelleenkäytämme ja kierrätämme suuria määriä kotitalous- ja teollisuustuotteita sekä kompleksisia materiaaleja – autoista ja elektroniikasta akkuihin, kaapeleihin ja muoveihin.


Sijoitus tulevaisuuteen
Olemme onnistuneet kasvattamaan kierrätysastetta 30 % aiempiin prosesseihin verrattuna investoimalla uusiin kierrätysprosesseihin Stena Nordic Recycling Centerissä. Investointien ansiosta voimme jalostaa aiempaa enemmän laadukkaita raaka-aineita, jotka voidaan kierrättää tai käyttää uudelleen. Investointimme mahdollistavat myös laadukkaiden kierrätettyjen raaka-aineiden tasaisen tuotannon ja kilpailukykyiset markkinahinnat romumetallille.
Prosessimme lisäävät raaka-aineiden kierrätystä ja uudelleenkäyttöä ja auttavat vähentämään jätteen määrää. Samalla auttamme varmistamaan, että yrityksesi noudattaa nykyistä ja tulevaa sääntelyä. Autamme esimerkiksi EU-direktiivin vaatimuksessa, jonka mukaisesti 95 % jokaisesta käytöstä poistetusta autosta on kierrätettävä.
Näin prosessimme toimii
Tutustu LDPE-muovin kierrätykseen
Katso, miten kierrätämme vanhojen elektroniikkalaitteiden muovit
Katso, miten käytämme uudelleen ja kierrätämme sähköautojen akkuja
Katso, miten kierrätämme elektroniikkalaitteiden akut
Kierrätetty alumiini vähentää energiankulutusta 95 %
Teknologia mahdollistaa materiaalien pitämisen kierrossa
Teknologia nostaa kierrätyksen ja uudelleenkäytön uudelle tasolle Stena Nordic Recycling Centerissa. Puramme, erottelemme ja jalostamme laadukasta materiaalia jätevirroista hiomakoneiden, myllyjen, magneettien, siivilöiden, anturien, röntgensäteiden ja muiden tekniikoiden avulla nopeasti ja tarkasti. Stena Recycling Lab -laboratorio tukee uuden kierrätystekniikan kehittämisessä. Stena Nordic Recycling Centerissä sijaitseva Stena Recycling Lab keskittyy asiantuntemuksen laajentamiseen, innovaatioihin, uuden kierrätystekniikan testaamiseen ja uusien tuotteiden kehittämiseen.
Stena Nordic Recycling Center on tähän mennessä suurin investointimme. Laitos toteuttaa tavoitettamme valmistaa laadukkaita kierrätettyjä raaka-aineita, jotka voivat korvata neitseelliset materiaalit tuotannossa ja vastata kiertotalouden ratkaisujen kasvavaan tarpeeseen – niin asiakkaidemme kuin kuluttajien. Ota yhteyttä, ja etsitään yhdessä parhaat ratkaisut.
Prosessimme vastaavat kestävän kehityksen haasteisiin
Stena Nordic Recycling Center on kehittänyt laajan valikoiman innovatiivisia kierrätysprosesseja vastatakseen kestävän kehityksen haasteisiin.

Värimetallien käsittely

Hienojakeen (SLF) -käsittely

Elektroniikan käsittely

Kierrätetty elektroniikka

Jalometallien kierrätys (PMR)

Muovin kierrätys
Tiesitkö että...
Stena Nordic Recycling Centerin pinta-ala on 433 000 m², mikä vastaa 80 jalkapallokenttää.
Murskalaitoksemme käsittelee noin 1500 tonnia romua päivässä. Määrä vastaa yhtä Eiffel-tornia per viikko.
Vuosittain jalostamme noin 450 kiloa kultaa. Se on enemmän kuin tavallinen kultakaivos tuottaa. Määrästä voi valmistaa 30 000 vihkisormusta.
Jalostamme vuosittain ruostumatonta terästä määrän, josta voisi valmistaa 2 miljoonaa pesuallasta.
Viitteet
Stena Recyclingin sisäiset laskelmat.

Ratkaisut eri toimialoille
Tarjoamme ratkaisuja tuhansille eri toimialojen asiakkaille – kaupan alasta ja teollisuudesta julkiseen sektoriin, kiinteistöihin, energiayhtiöihin ja autojen kierrätykseen. Autamme kasvattamaan yrityksesi kierrätyksestä saamaa arvoa.