Elinkaarensa päässä oleva tuote on meille materiaalien kierron uusi alku. Kiinnostaisiko sinua työskennellä yrityksessä, jossa tehdään konkreettisesti töitä kiertotalouden edistämiseksi?
Etsimme nyt Porin Tahkoluodon pihayksikköön uuteen rooliin työnjohtajaa vetämään pientä tiimiä ja tekemään pihan monipuolisia työtehtäviä. Yksikössä käsitellään pääasiassa metalleja ja SER-jakeita. Samalla tontilla sijaitsee Tahkoluodon murskalaitos.
Tässä rekrytoinnissa asenteella on suuri painoarvo. Haemme työnjohtajaa, joka tarttuu rohkeasti toimeen, näyttää esimerkkiä omalla tekemisellään ja haluaa kehittää toimintaa jatkuvasti paremmaksi. Tehtävässä tarvitaan osaamista tuotannon arjesta, mutta ennen kaikkea arvostamme tekemisen meininkiä, vastuunkantoa ja halua oppia uutta.
Työnjohtaja vastaa päivittäisten toimintojen ohjaamisesta ja turvallisen työskentelyn varmistamisesta sekä osallistuu yksikön käytännön työhön. Sinulle on myös luontaista pohtia, miten asiat voisi tehdä entistä laadukkaammin, tehokkaammin ja turvallisemmin. Työajasta noin 25% kuluu työnjohdollisiin tehtäviin ja 75% operatiivisiin tehtäviin.
Työtehtäviisi kuuluu mm.
- Materiaalilaatujen tunnistamista ja tuotannon optimointia
- Päivittäisen toiminnan koordinointia, resursointia sekä työtehtävien suunnittelua ja jakamista
- Järjestelmien käyttöä, inventaarioiden hallintaa ja raportointia
- Pienten komponenttimurskien käyttöä, autojen kuivausta ja kaapeliblokkausta
- Piha-alueen järjestelyä sekä kierrätysmateriaalin vastaanottoa asiakkailtamme
- Materiaalikoneella ja nokkaleikkurilla ajamista
Odotamme sinulta:
- Materiaalituntemusta
- Liiketoimintaymmärrystä. Ymmärrät tuotannon, resurssien ja materiaalivirtojen sekä päivittäisten operatiivisten päätösten vaikutuksen liiketoimintaan
- Aiempaa kokemusta koneiden käytöstä
- Järjestelmällisyyttä ja organisointikykyä
- Perustason tietoteknisiä valmiuksia
- Hyviä asiakaspalvelutaitoja
- Kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että yhteistyössä muiden kanssa
Eduksi katsomme:
- Ymmärryksen materiaalin koko arvoketjusta
- Aiemman kokemuksen tiimin johtamisesta
Teet tiivistä yhteistyötä yksikönpäällikön sekä murskalaitoksen työnjohdon ja muun henkilökunnan kanssa.
Stenalla saat käyttöösi mm. laajan työterveyshuollon ja ePassi-edun. Osana kansainvälistä Stena Metall -konsernia voimme tarjota sinulle monipuolisia ura- ja kehittymismahdollisuuksia.
Sinustako stenalainen?
Jos kiinnostuit tehtävästä ja haluaisit työskennellä kiertotalouden parissa, haethan tehtävää 26.7. mennessä. Tässä rekrytoinnissa emme odota sinulta hakemuskirjettä. Riittää, että vastaat rekrytointijärjestelmässämme muutamaan kysymykseen ja toimitat CV:n. Tietoturvasyistä emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse.
Heräsikö kysyttävää?
Lisätietoa tehtävästä antaa People & Culture Specialist Hilppa Lahtinen. Hilpan tavoitat sähköpostitse osoitteesta hilppa.lahtinen@stenarecycling.fi.
Stena Recycling yrityksenä
Stena Recycling kuuluu ruotsalaiseen perheomisteiseen Stena Metall -konserniin. Tarjoamme kattavat kierrätys- ja kiertotalouspalvelut yritysasiakkaillemme. Meillä on laaja yksikköverkosto seitsemässä maassa ja noin 300 paikallisen ammattilaisen voimalla olemme kierrätysalan suurimpia toimijoita Suomessa. Keräämme ja kierrätämme mm. metalleja, pahvia ja paperia, sähkö- ja elektroniikkaromua, vaarallisia jätteitä ja romuautoja. Yhdessä tavoittelemme maailmaa, jossa mitään ei mene hukkaan. Tule mukaan luomaan kestävämpää huomista! Lue lisää: stenarecycling.com/fi