Painokone minimoi vaarallisten jätteiden ja hukan määrää
Kun vuonna 2010 Botnia Printille tarjoutui mahdollisuus uudistaa tuotantokalustoaan, päättivät he investoida ympäristöystävällisempään ratkaisuun. ”Projektiryhmässä yhdessä päätettiin, että ympäristöön liittyvät argumentit saavat maksaa, sillä niillä on merkitystä”, kuvailee Klemola päätöstä painokoneen valinnasta.
Vedettömän painokoneen ympäristöystävällisyys perustuu silikoniseen painolevyyn, joka kerää vähemmän itseensä painossa syntyviä kemikaaleja kuin perinteinen painolevy. Painolevyn ansiosta kone tuottaa merkittävästi vähemmän vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa jätevettä.
”Vaarallisten jätteiden käsittely on kallista. Mitä vähemmän vaarallista jätettä syntyy, sitä vähemmän se tuottaa kustannuksia ja vaatii riskienhallintaa,” kuvaa avainasiakaspäällikkönä toimiva Tiia Riippa.
Sanomalehtien tuotannossa hukkapaperin määrä on myös perinteisesti suuri. Klemola kuvailee, että hukan pienentäminen on yksi Botnia Printin vastuullisuustavoitteista sähkönkäytön vähentämisen ja materiaalien kierrättämisen rinnalla. Vedetön painokone on vaikuttanut merkittävästi tuotannon alkuhukan pienentämiseen.
”Kun painokone lähtee käyntiin, ei ole tavatonta, että normaalissa sanomalehden painokoneen käytössä ensimmäiset 1 000 sanomalehteä ajetaan roskiin. Meidän tapauksessamme puhutaan yleensä 100:sta tai 200:sta sanomalehdestä, eli hukan määrä on merkittävästi pienempi”, Klemola kertoo.